Toiminto
Toiminto (Function) kuvaa yksikön alla olevaa samankaltaiseen toimintaa liittyvää vastuualuetta. Käytännössä se näyttäytyy todellisuudessa siten, että toimintoon liittyvää työtä tekevät samat tiimit ja ihmiset ja tekemisen teemat ovat saan asian ympärillä.
Esimerkki toiminnoista voi olla vaikkapa markkinointi, johon liittyy useita erilaisia markkinoinnin suunnittelun ja toteuttamisen prosesseja ja joita organisaation markkinoinnin asiantuntijat yhdessä kumppaneiden kanssa pyörittävät. Toiminto on aina suhteutettava organisaation todellisuuteen - joskus em. markkinointi on yksikkö ja joskus se on vain muutama prosessi esim. "Myynnin ja markkinoinnin" toiminnossa.
Toimintojen avulla organisaatiossa voidaan hahmottaa liiketoimintayksiköihin kuuluvia eri prosessikokonaisuuksia ja tarkastella niihin liittyviä prosesseja, vastuita, ihmisryhmiä ja tekniikkaa. Yksittäinen toiminto jakaantuu edelleen useaan eri prosessiin.